Etusivu arrow Uutiset arrow Turun Autonomiselle kulttuurikeskukselle jatkoaikaa
 
Mikä Valtamedia?

Olemme perustaneet Valtamedian, koska haluamme levittää yhteiskunnallisia taistelujamme paremman elämän puolesta ja kapitalismin mielivaltaa vastaan.

 Lue lisää..

Turun Autonomiselle kulttuurikeskukselle jatkoaikaa
19.04.2008

 Talonvaltaus Jokikadulla Turussa sai viikon jälkeen mitä yllättävimmän käänteen. Iltapäivällä 17. huhtikuuta varakaupunginjohtaja Jarkko Virtanen ilmoitti Ylen alueuutisissa, että hän ei pidä Autonomisen kulttuurikeskuksen perustamista talonvaltauksena – Turun valtaajat olivat hänen mukaan laillisia vieraita kiinteistössä. Lausunto hämmensi valtaajia, varsinkin kun kaupunki ei aikaisemmin ole suostunut neuvottelemaan kanssamme ja on antanut uhkavaatimuksen poistua rakennuksesta.

 

Tilanne Jokikadulla on hyvin monimutkainen. Rakennus on Turun kaupungin omistuksessa, mutta kaupunki on parhaillaan myymässä sitä rakennusyritys NCC:lle. Ennen tätä kaupungin tulee kuitenkin puhdistaa maaperä mahdollisista raskasmetalleista, joita sinne on saattanut levitä aikaisemman toiminnan yhteydessä (pelkästään tämän operaation lasketaan maksavan lähes yhtä paljon kuin talon myynnistä saatavat tuotot).

Talossa on toiminut erinäisiä taiteilijayhdistyksiä. Osassa rakennusta toimii yhä taiteilijayhdistyksiä, mutta monet taiteilijat ovat jättäneet tilat epävarmasta tilanteesta johtuen. Koska vuokrasopimus on yhä voimassa yhä, kaupunki on päättänyt käsitellä meitä taiteilijayhdistysten vieraina eikä talonvaltaajina. Näin siitä huolimatta, että kulttuurikeskus toimii sellaisessa osassa taloa, jota vuokrasopimus ei koske, eli vanhassa autoverstaassa. Turun kaupungin suhtautuminen viime kesän kolmeen talonvaltaukseen oli myös hyvin negatiivinen, mikä tekee Virtasen lausunnon vielä käsittämättömämmäksi.

Mitään suoria neuvotteluja ei olla vielä aloitettu valtaajien kanssa vaan kaikki tiedot on annettu taiteilijayhdistysten ja median kautta. Kaupunki ja taiteilijayhdistykset käyvät paraikaa keskusteluja valtaajien läsnäolosta Jokikadulla. Mikäli yhdistykset suostuvat ottamaan vastuun kulttuurikeskuksen toiminnasta se saisi jatkaa talossa kunnes taiteilijoille luvatut korvaavat tilat Pääskyvuoresta on kunnostettu valmiiksi. Erityisesti Galleria Titanikin tukiyhdistys on suhtautunut positiivisesti valtaajien kulttuuritoimintaan.

Mistään pitkäaikaisesta oleskelusta Jokikadulla ei kuitenkaan olisi kyse ja kaupunki odottaa yhä myyvänsä kiinteistön NCC:lle lähitulevaisuudessa.

Tästä huolimatta Autonomisen kulttuurikeskuksen lähitulevaisuus näyttää ainakin suhteellisen valoisalta. Vielä torstaiaamuna valtaajat valmistautuivat tulevaa häätöä varten, mutta nyt toiminta on käynnistynyt uudelleen. Viikonloppuna järjestetään taas paljon ohjelmaa, muun muassa piirustustyöpaja, infotilaisuus Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki
2011-projektista ja useita keikkoja. Lisäksi tullaan järjestämään ohjelmaa eläinoikeusteemalla. Ensi viikko meneekin sitten siivoamisen ja remppaamisen parissa. Tietoa ja päivityksiä kulttuurikeskuksesta ja sen ohjelmasta löytyy myös jatkossa osoitteesta:

http://www.autonominenkulttuurikeskus.blogspot.com/

Eräs Turun valtaajista
Avainsanat:  sosiaalikeskukset
 
< Edellinen   Seuraava >
Uutisia muualta

A feed could not be found at http://vapaaliikkuvuus.net//index2.php?option=ds-syndicate&version=1&feed_id=1


Opiskelijatoiminta

Piraattiliitto

Yhteistyökumppaneitamme

vapaaliikkuvuus.net

Valtaus.org

megafoni.org

http://nollatoleranssi.info/

Tilaa RSS
feed image
Hae sivuilta

Valtamedia.net

CopyLeft All rights reversed