"Kaikkien aikojen voittajat osallistuvat riemusaattoon, jossa nykyiset hallitsijat astuvat edeltäjiensä tilalle. Perinteiseen tapaan voittajat kantavat saalistaan mukanaan. Niitä kutsutaan kulttuuriaarteiksi, ja historiallinen materialisti tarkastelee niitä varovaisen etäisyyden päästä. Sillä hänen näkemänsä kulttuuriaarteet ovat poikkeuksetta sellaista alkuperää, jota hän ei saata tarkastella vailla kauhua."
- Walter Benjamin

"Jos Tove Jansson olisi opiskellut Innovaatioyliopistossa, hänet olisi erotettu kannattamattomana, eikä muumeja olisi koskaan syntynyt", sanoi elokuvaopiskelijoiden puheenjohtaja Mike Pohjola 23.5. järjestetyssä Innovaatioyliopiston vastaisessa mielenosoituksessa.  Kukaan ei kuitenkaan tunnu muistavan, että itse asiassa Tove Jansson lähti kävelemään ”sivistysvaltion” taideakatemiasta Ateneumista, koska kyllästyi sen kangistuneeseen ja konservatiiviseen taideopetukseen.

Eivät muumit sivistysvaltiossa syntyneetkään. Sillä kuten vallankumouksellisella proletariaatilla, muumeilla ei ole isänmaata.

Jokin aika sitten Vihreät ja demarit kilpailivat siitä, kumpi puolueista on luterilaisempi, toisin sanoen kummalla on sairaammat konstit kiristää ihmisiä ottamaan vastaan mitä tahansa paskaduuneja. Nyt käydään kamppailua siitä, kummat ovat suurempia patriootteja ja jatkavat uskollisemmin ”kansallista perinnettä”: uuden Aalto-korkeakoulun agitaattorit, jotka väittävät sen parantavan kansakunnan kilpailukykyä ja asemaa globaalissa tietotaloudessa, vaiko sivistysyliopiston ja vanhan kansallisen humanistisen sivistyksen puolustajat.  Onko isänmaallista kiihdyttää innovaatioita ja talouskasvua, vai onko  ”isänmaan hyväksi tehtävää työtä”puolustaa Eino Leinon ja muiden kansallisten ikonien hämärää kulttuurista itseisarvoa?

Molemmissa tapauksissa opiskelu nähdään moraalisena velvoitteena jotain suurempaa tahoa kohtaan, on kyse sitten kilpailu- tai sivistysvaltiosta.

Jos sivistyksellä tarkoitetaan nostalgiaa niitä aikoja kohtaan, kun tieto ja kulttuuri olivat muutamien etuoikeutettujen säätyjen omaisuutta, olen valmis pyyhkimään sivistyksellä persettä ja asettumaan varauksettomasti innovaatioiden puolelle. Jos sillä taas tarkoitetaan mahdollisuutta itsenäiseen, usein kohtuuttomaan ja hävyttömään kriittiseen ajatteluun, olen valmis puolustamaan sivistystä henkeen ja vereen.

En usko, että kovinkaan moni opiskelija todella pitää yliopiston nykyistä tilaa ja opetuksen tasoa  niin suurenmoisena kuin sen nostalgisten puolustajien puheista voisi päätellä. Nykyinen yliopistojärjestelmä, aivan kuten aiempi kansallinen ”sivistysyliopisto” tiukkoine hierarkioineen, perustuu lähes täydelliselle opiskelijoiden omien toiveiden, tarpeiden ja kokemusten halveksunnalle. Yhä lisääntyvät absurdit mittauksen ja kontrollin muodot lähinnä häiritsevät opiskelua sen sijaan, että edes tehostaisivat sitä - jos tehostamista nyt sitten kaivataan.

Tässä mielessä innovaatioyliopisto ei merkitse yliopistopolitiikassa käännettä johonkin uuteen, vaan loogista jatketta sekä nationalistiselle pokkurointiyliopistolle että ennen kaikkea sille taantumukselliselle politiikalle, jolla on pyritty romuttamaan massayliopistossa tapahtunutta opiskelun ja tutkimuksen radikalisoitumista ja hallinnon demokratisointia. Yliopistohallintoa on sitten 70-luvun jatkuvasti viety niin tutkijoiden kuin opiskelijoiden ulottumattomiin, professoreiden yksinvaltaa on vahvistettu, avoimen ja sisällöllisen kritiikin sijaan on tuotu muodolliset pisteet ja mittarit, ja nyt siis yliopiston hallinto avataan suoraan elinkeinoelämän edustajille. Molemmat rakennetaan ylhäältä alas päin, opiskelijoita  ja tutkijoita kuuntelematta. Opiskelijan tai tutkijan tehtävänä on käyttäytyä moitteettomasti ja ilmaista kunnioituksensa suurelle auktoriteetille

Yliopistolain jatkuva uudistaminen kertoo tiedon omistuksen ja tietoon pääsyn keskeisyydestä nykykapitalismissa. Uudistusten tarkoituksena on tiedon saatavuuden ja omistuksen ehtojen uudelleenmäärittely. Tiedon ja koulutuksen yksityistäminen tarkoittaa niiden omistuksen keskittämistä kapitalistien käsiin samalla tavoin kuin se aiemmin oli keskitetty porvarilliselle kansalliselle eliitille. Tiedon tuotanto on sidottava entistä kiinteämmin pääoman arvonlisäysprosessiin ja pakotettava sen logiikan alaiseksi (tarkemmin tästä ks. Valtamedian kommentti, "Autonomiaa, autonomiaa"). Siinä, että tieto nyt kuuluu joidenkin harvojen sivistyssukujen sijaan joukolle yrityksiä, en sinänsä näe mitään negatiivista. Kapitalistit tuskin ovat yhtä fasistisia kuin sivistyssukujen edustajat, joiden asennoituminen demokraattiseen koulutukseen käy ilmi esimerkiksi Pentti Linkolan vuoden 1918 luokkasotaa koskevista kirjoituksista.

Puhutaan sitten isänmaasta tai talouskasvusta, joka tapauksessa kyse on saman kapitalistisen vallan vakiinnuttamisesta. Opiskelu hyödyttää joko yrityksiä ja niiden osakkeenomistajia, tai sitten ihmisten itsenäisyyden ja yhteistyökykyjen kasvattamista. Siis vielä kerran: onko opiskelun tarkoituksena vastata markkinoiden välittömiin vaatimuksiin vai kehittää itsenäisen ajattelun mahdollisuuksia? Olennainen kamppailu koskee tätä.

Esimerkiksi tiukemman opintojen seuraamisen ja mitattavuuden kasvattamisen sijaan olisi tuettava vuorovaikutuksellista ja itsenäistä oppimista. Tämä on mahdollista vain tukemalla opiskelijoiden itsenäistä opintotoimintaa, ei korostamalla valmiita tutkintovaatimuksia. Ja ennen kaikkea opiskelun pitää olla ilmaista! Opiskelun pitää olla kaikille avointa!

Kansallisen perinteen ja talouskasvun epäpyhän ristiaallon sijaan tarvitsemme kunnon hyökyaaltoja, joiden harjalla ratsastaa kohti uudenlaisia, vapaampia opiskelun ja taiteellisen luomisen muotoja.

Autonomista yliopistoa on alettava rakentaa tässä ja nyt, ja sitä rakennetaan aina ja kaikkialla, missä opiskelijat liikkuvat, elävät ja ajattelevat. Opintopiireistä kapakoihin, kirjastoista koteihin.

Ensi syksynä aiotaan eri puolilla Suomea käynnistää autonomisen yliopiston projekteja: verkostoja, jotka kasaavat yhteen erilaisia opintopiirejä, itsenäisesti järjestettyjä luentoja, jotka avaavat yhteisen ajattelun mahdollisuuksia, yhteyksiä opiskelijoiden ja tutkijoiden välille sekä uusia näkökulmia kangistuneen virallisen yliopisto-opetuksen sijaan.

Kuka näitä itsenäisen opiskelun muotoja sitten kykenee rakentamaan?

Ainoastaan esi-isiä, auktoriteetteja tai rahanvaltaa kumartamaton, isänmaaton tiedon tuottajien taisteleva prekariaatti. Edes takaisin Pohjoisesta Etelään vaeltava Nuuskamuikkunen, joka aina kevään tullen pystyttää telttansa joen rantaan.

Kun hänen huuliharppunsa ääni kohoaa ilmoille, tiedämme vapauden tuulen pian alkavan puhaltaa.