Helsingin kaupungin nuorisolautakunta päätti kokouksessaan torstaina 2.10. vuokrata talon Sompasaaresta autonomiseksi sosiaalikeskukseksi 10.1.2009 alkaen.
Sosiaalikeskuksen kannattajat kokoontuivat nuorisotoimen tiloihin päätöksenvalvojaisiin ja ottivat vastaan tiedon päätöksestä paikan päällä. - Nyt siirrymme neuvottelemaan käytännön yksityiskohdista Nuorisoasiainkeskuksen kanssa, toteaa Liinu valtaajien lehdistöryhmästä. Helsingissä on tehty keväästä 2007 lähtien 13 valtausta pyrkimyksenä saada kaupunkiin edes yksi autonominen sosiaalikeskus. Useasta talosta on neuvoteltu omistajien kanssa. Huhtikuussa 2008 Rajasaaren vanha pumppuasema vuokrattiin Nuorisoasiainkeskuksen välityksellä tilapäisesti sosiaalikeskuskäyttöön. Rajasaaressa on kesän mittaan järjestetty paljon erilaista toimintaa. Talolla järjestetyt keikat ovat toistuvasti vetäneet satoja ihmisiä. Toimintaa on ollut pyöränkorjauksesta kirjastoon ja elokuvanäytöksiin. Kesällä valtaajat tarjosivat myös suihku- ja keittiötiloja kaupungin vainoamille romanimuusikoille. Viranomaiset ovat tähän saakka pyrkineet tukahduttamaan valtaustoimintaa sakoilla, korvausvaatimuksilla ja väkivaltaisilla otteilla. Valtaajien mukaan tyhjillään seisovien kiinteistöjen valtaaminen yhteiskunnallisesti hyödylliseen käyttöön ei pitäisi olla rangaistavaa, sen sijaan pikemminkin kiinteistökeinottelusta tulisi rangaista. - Tyhjillään seisova talo olisi voitava vallata järkevään käyttöön ilman pelkoa poliisin väkivallasta tai kovista sakoista. Etenkin toimistotiloja on tyhjillään satoja tuhansia neliöitä kaupungissa samalla kun monilta ihmisiltä puuttuu sekä asunto että tilat yhteistoimintaan. Tarvetta talonvaltauksille tulee olemaan jatkossakin, Liinu sanoo.
Sosiaalikeskus Rajatilan väkeä kokoontui päätöksenvalvojaisiin. http://www.valtaus.org Avainsanat: sosiaalikeskukset |