Lasta yritettiin saada hoitoon viime viikolla sen jälkeen, kun vauva ei ollut nukkunut useampaan päivään ja itki tauotta. Terveyskeskuksen henkilökunta viestitti, että jokaisen romanialaisen, joka ei oleskele pysyvästi Suomessa, tulisi saapua hoitoon Rom po drom- projektin kautta. Epäselväksi jäi, kuinka tämä tapahtuisi. Vaikuttaakin siltä, että käytännössä hanke estää terveyspalveluihin pääsyn tietyiltä ihmisryhmiltä, koska se toimii mekanismina, jonka kautta voidaan rekisteröidä ja kontrolloida itäeurooppalaisten saamaa hoitoa.

Vapaa liikkuvuus -verkoston mielestä Diakonissalaitoksen ja sosiaaliviraston yhteinen Rom po drom -hanke on romanikerjäläisten ja liikkeessä olevien köyhien oikeuksien vastainen. Verkoston mukaan hanke on kaupungin työkalu, jolla pyritään eroon romanikerjäläisistä. Se ei tarjoa majoitusta, ravintoa tai muuta aineellista apua.

Valtamedian saamien tietojen mukaan Rom po drom -hankkeen keskeinen metodi on toistaiseksi ollut tiedon panttaaminen ja valikoiva auttaminen: joitakin on saatettu apteekkiin ja lääkärille, mutta samaan aikaan ”auttamista” pyritään tekemään matalalla profiililla eikä siitä tiedoteta ihmisille. Hoitohenkilöstö yrittää kieltäytyä hoitamasta potilaita, mikäli ”he eivät ole projektin lähettämiä”. Projekti siis valikoi hoidettavansa ja kontrolloi hoidon saatavuutta.

Suomessa kotikunta on ratkaiseva hoito-oikeutta ja maksuja määriteltäessä, ei kansalaisuus. EU-kansalainen, joka työskentelee Suomessa palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana, saa hoidon kuten Suomessa kotikunnan omaava. Kuitenkin jos työ kaduilla on soittamista, ruusujen myymistä tai kerjäämistä, henkilö ei ole palkattu työntekijä.

Välitön hoito, eli ns. kiireellinen hoito, tulee antaa kaikille sitä tarvitseville asuinpaikasta riippumatta. Sen arvioiminen, mikä on välitöntä hoitoa, on käytännössä mielivaltaista. Helsingin kaupungin pysyväisohjeen mukaan ("Ulkomaalaisen oikeus hoitoon, maksut ja korvaukset", P54) hoidon tarpeellisuus perustuu lääketieteelliseen arvioon. Ohjeistuksen mukaan vastaanottotilanteissa menetellään niin kuin Suomessa asuvan kohdalla meneteltäisiin hoitoon pääsyä arvioitaessa. Vauvan tapauksessa oltiin kuitenkin kiinnostuneempia eväämään hoito kokonaan kuin tutkimaan, mikä potilaan tila on.

EU-kansalaisen tulee todistaa oikeutensa hoitoon eurooppalaisella sairaanhoitokortilla. Romanien kohdalla on käynyt ilmi, ettei heille ole myönnetty kotimaissaan kyseistä korttia, tai he eivät ole olleet tietoisia kortista. Kyseessä on pattitilanne: kortin voi hankkia vain omasta kotimaastaan käsin, ja romanit ovat jo täällä, ilman sairaanhoitokorttia. Romanian lähetystö puolestaan ei ole kiinnostunut auttamaan kansalaisiaan. Hoitohenkilökunnan rooli hoidon tarjoamisen kontrolloijana on johtanut siihen, että Helsingissä on ollut vaikea saada hoitoon henkilöitä, joilla ei ole sairaanhoitokorttia, mutta jotka ovat valmiita maksamaan todelliset kustannukset hoidosta.

Miksi meidän tulisi olla kiinnostuneita täysin marginaalisesta esimerkistä, romanialaisen vauvan ongelmista? Siksi, että asia ei ole niin kaukana itsestämme kuin luulemme. ”Jos nämä olisivat omat hampaani, menisin leikkaukseen saman tien” - näin siis tuohtunut suomalainen potilas raportoi hammaslääkärinsä lausumaa mielipidepalstalla (HS 20.10.2008): samaisen lääkärin mukaan hän ei kuitenkaan ollut akuutin hoidon tarpeessa. 19-vuotias nuori, joka ei ole oikeutettu opiskelijoiden terveyspalveluihin, ohjattiin yksityiselle lääkärille poistamaan viisaudenhampaansa. Ehkäpä on syytä muistaa, että kun joltakin evätään oikeus terveydenhoitoon, se on mahdollista tehdä kaikille. Selitykset voivat sitten vaihdella.

Vaatimisen jälkeen vauva sai lopulta hoitoa: lapsella oli muun muassa 39 asteen kuume sekä korvatulehdus.