|
Malmössä langetettiin keskiviikkona 19. marraskuuta ainutlaatuinen tuomio syndikalistisen SAC-ammattiliiton lakkovahteja vastaan. Lakkovahdit osallistuivat joulukuussa 2006 Malmössä sijaitsevan Izakaya Koi -sushiravintolan saartoon.
Marraskuussa 2006 SAC-syndikalistien Malmön hotelli- ja ravintolasyndikaatti aloitti työtaistelun sushiravintola Izakaya Koita vastaan Malmössä. Taistelutoimenpiteet aloitettiin koska yksi ravintolan osaomistajista ja pomoista oli pahoinpidellyt ravintolassa kokkina työskentelevän ammattiliiton jäsenen. Izakaya Koin johto kieltäytyi ottamasta vastuuta väkivallanteosta. Ravintola asetettiin saartoon työehtosopimuksen allekirjoittamiseen saakka. Pomo tuomittiin huhtikuussa 2008 toisen henkilön pahoinpitelystä.
Joulukuun 1. päivänä liiton lakkovahdit kerääntyivät Izakaya Koin ulkopuolelle kehottamaan asiakkaita valitsemaan toisen ravintolan. Työtaistelutoimesta oltiin varoitettu Ruotsin lain vaatimalla tavalla. Poliisi saapui kuitenkin paikalle ja vaati syndikalisteja hajaantumaan. Kun syndikalistit käskyistä huolimatta kieltäytyivät purkamasta saartoa, poliisi hajotti sen väkivalloin käyttäen pippurisumutetta. Tapahtumasta seurasi syytteet kaikkia paikalla olleita lakkovahteja vastaan.
Poliisi ja syyttäjä pitävät Izakaya Koin saartoa mielenosoituksena ja katsovat SAC:n sen vuoksi syyllistyneen omavaltaiseen toimintaan. Malmön syndikalistien paikallisjärjestö Malmö LS puolestaan katsoo, että kyseessä oli etukäteen ilmoitettu taistelutoimi ja siksi poliisilla ei olisi ollut valtuuksia puuttua siihen.
"Ammattiliittojen on voitava taistelun keinoin suojella omia jäseniään ja ajaa heille parempia ehtoja. On täysin kohtuuton tilanne, että pomot voivat kuitata konfliktit kutsumalla poliisit paikalle", Liv Marend Malmön Kauppa-, ravintola ja palvelusyndikaatista kommentoi. "Hotelli- ja ravintola-ala on kova ala työntekijöille. Tällä alalla on oltava vahvoja ammattiliittoja, jotka ovat valmiita taistelemaan jäsentensä oikeuksien puolesta."
Keskiviikkona 26:sta syytetystä lakkovahdista 25 tuomittiin Malmön käräjäoikeudessa päiväsakkoihin. Lisäksi heidän on maksettava 10 000 kruunua vahingonkorvauksia saarretun ravintolan omistajille. 26 lakkovahdin syyttäminen yhtä aikaa on SAC:n mukaan ainutlaatuista Ruotsin oikeushistoriassa. SAC on koko vuoden 2008 mobilisoinut tukea syytetyille.
Lähteet: motkraft.net, yelah.net, sac.se
Taustaa ammattiliittojen oikeuksista Ruotsissa
Ammattiliittojen oikeus ryhtyä taistelutoimenpiteisiin turvataan erityisessä pykälässä Ruotsin perustuslain 2 luvun kohdassa 17 §, kunhan toimenpiteet eivät riko muita lakeja. Ammattiliittojen taistelutoimenpiteet suunnataan työnantajaa vastaan, jotta tämä allekirjoittaisi ammattiliiton kanssa sopimuksen. Ammattiliitot pyrkivät sopimukseen, joka kohentaisi joko työpaikan kaikkien tai ammattiliiton omien jäsenten työehtoja ja palkkoja.
Ruotsin keskusrikospoliisin omien ohjeiden mukaan poliisin tulee työtaisteluissa noudattaa suurta pidättyväisyyttä ja puuttua konfliktiin suoraan vain jos merkittävät järjestys- tai turvallisuusintressit sitä edellyttävät.
Taustaa Ruotsin hotelli- ja ravintola-alasta Ruotsin hotelli- ja ravintola-alalla on paljon järjestäytynyttä rikollisuutta ja talousrikollisuutta. Alaa leimaavat matala ammatillisen järjestäytymisen aste, epävarmat työsuhteet, matala palkkataso ja kova työympäristö. Avainsanat: työtaistelut |