|
Brasilian maattomat naiset valtauksilla agrobisnestä vastaan |
|
07.04.2009 |
Brasilian maattomien liike vietti Stora Enson eukalyptusviljelmien valtauksen vuosipäivää maaliskuun alussa valtaamalla uusia agrobisnekseen liittyviä kohteita. Viime vuoden naistenpäivän valtaus päättyi Stora Enson kutsumien sotilaspoliisien tukahdutustoimiin, joissa noin 70 naista ja lasta haavoittui.
Maatalousministeriö pääkaupunki Brasiliassa vallattiin 800 naisen voimin. Syyksi naiset kertovat kelvottoman maatalouspolitiikan. Naisten mukaan Brasiliassa pitäisi toteuttaa maareformi joka turvaisi ruokatuotannon ja antaisi töitä nykyisen mallin sijaan. Nykyinen politiikka ohjaa tuoton ja vallan monikansallisille yhtiöille, suosii yksilajisia suurplantaaseja ja on ympäristölle tuhoisa. Samalla naiset protestoivat maaseutukoulujen sulkemista vastaan. Rio Grande do Sulin osavaltion viranomaiset sulkivat 12 Maattomien liikkeen ylläpitämää koulua maaliskuun alussa. 
Espirito Santon osavaltiossa 1300 naista valtasi Portocelin valtavan vientisataman, jonka kautta brasilialainen Aracruz Cellulose vie sellua maailmalle. Valtaajat kertoivat Eukalyptyksen viljelyn vaarantavan ruokaturvan, estävän maareformin toteutumista ja olevan ympäristölle tuhoisaa.
Rio Grand do Sulin osavaltiossa 600 naista valtasi sellu- ja paperiyhtiö Votorantimin Eukalyptysviljelmän. Valtaus tehtiin koska yhtiö ei ole täyttänyt lupauksiaan työllisyyden säilymisestä alueella. Nämä Eukalyptysplantaasit imevät 20% enemmän vettä kuin mitä aluelle sataa, se on johtanut aavikoitumisen riskiin ja maan happamoitumiseen.
Sao Paulon osavaltiossa on vallattu maailman suurin sokeriruokoetanolin tutotantolaitos. 600 naisen voimin toteutettu valtaus kritisoi sokeriruokoetanolin tuotantoa joka ei ole kestävän kehityksen mukaista. Yhtiön toimista on jätetty 103 kohtaa sisältävä ilmoitus syyttäjänvirastolle. Avainsanat: sosiaaliset oikeudet toimeentulo ja asuminen protestit |