Etusivu arrow Uutiset arrow Murrostorstai 2009 -mielenosoitukset liikkeellä
 
Mikä Valtamedia?

Olemme perustaneet Valtamedian, koska haluamme levittää yhteiskunnallisia taistelujamme paremman elämän puolesta ja kapitalismin mielivaltaa vastaan.

 Lue lisää..

Murrostorstai 2009 -mielenosoitukset liikkeellä
30.04.2009
mielenosoitusMurrostorstai 2009 -verkoston kolme mielenosoitusta keräsivät yhteensä noin 1000 ihmistä vaatimaan tasaisempaa tulonjakoa. Hakaniemestä lähtenyt Toimeentuloa ei pankkitukea! -mielenosoituksessa 200 henkeä marssi iskulauseiden vauhdittamana, Kapitalismi ulos kampukselta -kulkue keräsi 150 yliopistolaisten autonomiasta ja toimeentulosta huolestunutta mielenosoittajaa ja Reclaim the City -karnevaali houkutteli paikalle 600 henkeä kyseenalaistamaan yhä tiukkenevaa kaupunkitilan kontrollia ja yksityisomaisuuden suojaa.

On kiistaton tosiasia että tasainen tulonjako, eli varojen ohjaaminen meille työläisille, työttömille, opiskelijoille, pienituloisille, nuorille, siirtolaisille ja asunnottomille on myös talouspoliittisesti järkevää. Tämä ei kuitenkaan riitä, me haluamme myös valtaa päättää omista elämistämme. Tulonjako on tehtävä yksinkertaisesti niin, että otetaan rikkailta ja annetaan köyhille, verotetaan pääomaa ja takavarikoidaan meidän koroistamme ja työstämme kumpuavat omaisuudet. Emme halua, että kaikista pienituloisimmat joutuvat tämän kriisissä maksajiksi.

demokuva
 
Mielenosoitukset kohtasivat kello seitsemän jälkeen Elinkeinoelämän Keskusliitolla,
joka on keskeisin pääomaa ja kapitalistien etuja ajava toimija yhteiskunnassamme.

PÄIVITYS 20.00

Reilun tuhannen mielenosoittajan joukko on saapunut Elinkeinoelämän keskusliiton toimiston eteen, jonka edessä on mellakka-aitoja ja satoja mellakkapoliiseja.Joitain mielenosoittajia on otettu kiinni väkivaltaisesti.

PÄIVITYS 20.40

Monet ovat jo alkaneet poistua mielenosoituksesta, EK:n edessä yksi äänentoistoauto soittaa edelleen musiikkia. Paikalla on muutamia satoja ihmisiä.

PÄIVITYS 20.45

Poliisi on ottanut kiinni yhteensä noin kymmen mielenosoittaaja.


Avainsanat:  Toimeentulo ja asuminen opiskelu protestit
 
< Edellinen   Seuraava >
Uutisia muualta

A feed could not be found at http://vapaaliikkuvuus.net//index2.php?option=ds-syndicate&version=1&feed_id=1


Opiskelijatoiminta

Piraattiliitto

Yhteistyökumppaneitamme

vapaaliikkuvuus.net

Valtaus.org

megafoni.org

http://nollatoleranssi.info/

Tilaa RSS
feed image
Hae sivuilta

Valtamedia.net

CopyLeft All rights reversed