Sosiaalikeskus Sataman romanityöryhmä on tarjonnut kesän ajan eurooppalaisille romaneille mahdollisuuden majoittua sosiaalikeskuksen alueella. Mediassa asiasta on ollut liikkeellä osin puutteellista sekä vääristynyttä tietoa.
Romanit ovat majoittuneet pihan työmaakopissa, asuntovaunuissaan, autoissaan ja teltoissaan. Sosiaalikeskus Sataman sisätiloissa he eivät ole majoittuneet. Tämän lisäksi olemme tarjonneet heidän käyttöönsä talon keittiön sekä peseytymistilat.
Olemme pyrkineet tarjoamaan heille - kuten muillekin talon käyttäjille - tilan, jossa ihmiset voivat halutessaan rauhoittua ja levätä tai vastavuoroisesti tavata ihmisiä ja synnyttää yhteisiä keinoja taistella tilanteessa, joka pakottaa ihmiset esimerkiksi nukkumaan autoissaan ja hylkäämään kotimaansa toimeentulon puutteessa.
Sosiaalikeskus on tarjonnut heille vaihtoehtoisen kuvan Euroopasta. ”Valvonnan ja hierarkioiden sijaan se on tarjonnut vastavuoroiseen avunantoon, solidaarisuuteen ja tasa-arvoon pohjaavan yhteisön, jossa miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, suomalaiset ja ulkomaalaiset jakavat vastuun yhdessä”, kommentoi Dan Koivulaakso sosiaalikeskuksen romanityöryhmästä.
Helsingin kaupunki on ajanut itsensä umpikujaan romanikiertolaisasiassa. Tästä kertoo erityisesti poliisin romaneita vastaan kohdistunut tehokampanja heinäkuussa: koska kaupungin päättäjillä ei ole "romaniongelmaan" ratkaisua, he yrittävät demonisoida kokonaista kansanryhmää.
Se, ettei romanikiertolaisten tilanteesta synny asiallista keskustelua missään kaupungin elimessä, ei yllätä meitä, sillä romanien ongelmien ytimeen pääseminen edellyttäisi myös koko kapitalistisen talousjärjestelmän tarkastelua. ”Näin ollen emme oletakaan, että Helsingin kaupunki löytäisi 'romaniongelmaan' ratkaisua”, Koivulaakso toteaa.
Kokemuksemme mukaan sosiaalikeskus Satamasta on tehty yksi kaupungin luoman konfliktin osapuoli. Samaan aikaan kun viralliset tahot rämpivät byrokratian ja hierarkioiden ikuisessa suossa, sosiaalikeskuksen väki on kyennyt muutamassa kuukaudessa luomaan olosuhteet, joissa kymmenet romanit ovat pystyneet elämään arkeaan jopa mukavasti.
”Kuinka resuiset "autonomit," joiden käytössä on 360 neliömetrin tila, pystyvät tarjoamaan jotakin, mihin EU-maiden hallitukset eivät kykene?”, Koivulaakso kommentoi. Läpi kesän olemme saaneet kerta toisensa jälkeen kuunnella, kuinka kaupungin viranomaiset syyttelevät meitä konfliktihakuisuudesta ja kutsuvat meitä riidankylväjiksi. Joidenkin toimijoiden taktiikkana on kyseenalaistaa päättäväisyytemme ja marginalisoida meidät ”nuorisoksi”.
Talonvaltausliike ei hätkähdä viranomaisten uhkailuista. Meillä ei ole "romaniongelmaa”: meillä on ainoastaan romanitovereita, joiden eteen teemme jatkossakin kaiken, mihin kykymme ja resurssimme riittävät. Sosiaalikeskuksen väki tulee vastaamaan sortotoimenpiteisiin romaneja kohtaan parhaaksi näkemällään tavalla ja toivottaa myös jatkossa yhteiskunnan syrjäyttämät ihmiset tervetulleiksi.
Autonomiset sosiaalikeskukset ovat paikkoja, jotka ovat aina kuuluneet ja tulevat kuulumaan myös heille, joille ei muuten paikkaa olisi. ”Me jatkamme ylpeinä tämän perinteen ylläpitämistä”, Koivulaakso kertoo.
Katso video kun poliisi häätää romaneja sosiaalikeskuksen pihasta Teksti edustaa sosiaalikeskus Sataman romanityöryhmän näkemyksiä, ei sosiaalikeskus Satamaa. Avainsanat: siirtolaisuus |