Oaxacassa eivät päde ihmisoikeudet, saati perustuslailliset oikeudet. Tämän ovat osoittaneet osavaltion kuvernööri Ulises Ruiz Ortiz ja maan presidentti Felipe Calderón. Tuhannet ihmiset ovat kohdanneet väkivaltaa ja laittomia pidätyksiä toukokuussa 2006 alkaneesta vastarinnasta lähtien.

Kolmisenkymmentä henkilöä istuu yhä vankilassa poliittisen toimintansa takia ja useita kymmeniä on julistettu kadonneeksi. Lisäksi monilla on elinikäiset vammat ja traumat kokemastaan kidutuksesta poliisin käsissä.

Monissa pidätetyksi joutuneiden antamissa haastatteluissa on tullut esille, kuinka liikkeiden johtajia on lavastettu huumerikollisiksi. Poliisit ovat usein ensin poliittisia vankeja pahoinpideltyään pakottaneet nämä istuutumaan huumepussien eteen. Tämän jälkeen poliisit ovat ottaneet valokuvia syyttömistä kokainiin tai marijuanan ympäröiminä ja antaneet lehdistölle valheellisia kuvia yrittäen näin leimata koko liikkeen järjestäytyneen rikollisuuden edustajiksi. 

Perusoikeuksien puute liikehdinnän taustalla

Aggressio opettajia ja järjestöjä kohtaan ei todellisuudessa alkanut opettajien väkivaltaisesta häädöstä kaupungin keskusaukiolta eli zócalolta toukokuussa 2006. Repression vastaisen taistelun historia ulottuu paljon kauemmas. Oaxacan kansojen kokous eli APPO perustettiin heti väkivaltaisuuksien alettua, mutta sen alkuperä muodostuu alkuperäisväestön yhteisöllisestä vastarinnasta sekä lukuisista yrityksistä yhdistyä korruptoitunutta hallitusta vastaan. Mielenosoittajien vaatimuksiin ovat kuuluneet muun muassa vesi, lasten koulupuvut ja kengät sekä tukea työttömyyteen ja teiden huonokuntoisuuteen.

Nafta-vapaakauppasopimuksen solmimisen jälkeen Meksikossa on menetetty miljoona työpaikkaa maataloussektorin alalla. Samalla tuontielintarvikkeiden määrä on noussut 15 prosentista lähes 50 prosenttiin vuodesta 1982 lähtien. Erityisesti tämänkaltaiset kehityskulut ovat vaikuttaneet maanviljelyksen parissa elävään alkuperäisväestöön sekä alati kasvavaan laittomaan siirtolaisuuteen. Samalla ihmisoikeusloukkauksien keskittyminen juuri köyhimpien keskuuteen on puolustuskyvyttömien häikäilemätöntä hyväksikäyttöä.

Intiaanien kulttuuri kaupallistettu repressiolla

Vaikka turismi jälleen jatkuu ja ulkoapäin Oaxaca vaikuttaa täysin rauhoittuneelta, todellisuudessa samat vaikeudet yhä jatkuvat. Köyhyyden suhteen ei näy tapahtuneen mitään muutoksia; kyse on perusoikeuksien ja -palveluiden puutteesta. Yhteiskunnallisen konfliktin aikana kaupungin täyttäneet vallankumouksellisuutta uhkuneet tagit, sabluunat ja graffitit on sensuroitu pois kaupunkikuvasta, mutta osa niistäkin on valjastettu kaupalliseen tarkoitukseen. Turistit voivat tulla katsomaan ja ihailemaan hetki sitten vallinneita taisteluja.

Oaxacan bisneseliitti myy intiaanien ja köyhien imagoa turisteille, mutta köyhät eivät itse hyödy kulttuurinsa kauppaamisen tuomasta taloudellisesta kasvusta. Jos köyhät organisoituvat tai osoittavat mieltä, paikalle tuodaan aseet, helikopterit, kyynelkaasua, vesitykit ja armeijan sotilaita. Koska puolisotilaalliset joukot ja salainen poliisi ovat laillisen valvonnan ja virallisen vastuun ulkopuolella, ne voivat harjoittaa kidutusta, jotta yleinen pelko kasvaisi ja toimintakyvyn kapasiteetti murtuisi.

Oaxacan keskusta-alue on jälleen yksityistetty turismin käyttöön. Kun Oaxacan 56 katua oli vallattu barrikadein konfliktin aikana, oli tämä liikaa oikeistolaiselle kuvernöörille ja hallituksen bisnekseen perustuvalle politiikalle. Poliisin taktiikkana on ollut käyttää maksimaalisen paljon voimaa estääkseen mielenosoitukset, jotta tilanteet näyttäisivät mahdollisimman pelottavilta ja näin vähemmän ihmisiä uskaltaisi ottaa osaa poliittiseen toimintaan.